Tervetuloa
Tervetuloa
24.9.2018 Walk for Jobs

Kävelemällä duuniin – Walk for Jobs

Espoon Otahalli kuhisi työnhakijoista, rekrytoivista yrityksistä ja liittojen edustajista, kun syksyn liikunnallinen työnhakutilaisuus Walk for Jobs pyörähti käyntiin perjantaina 21.9.2018. Vaikka työllisyysnäkymät ovat viime aikoina hiukan parantuneet, oli paikalla kuitenkin 400 eri alojen työnhakijaa ja yli 50 yritystä.

Ministeri kannusti kokeilemaan yrittäjyyttä

Tilaisuus sai arvoisensa aloituksen, kun sisäministeri Kai Mykkänensaapui paikalle avaamaan päivän.

– Kävely on maailman paras tapa heittää jännitykset ja arkiset asiat sivuun. On loistavaa, että juuri kävelemällä hankitaan duuneja. Täällä on tarkoitus puhua ihminen ihmiselle. Vastaan voi tulla myös yllättäviä kohtaamisia.

Ministeri antoi työnhakijoille ohjeeksi miettiä työnantajien kohtaamisten aikana, että mitä tarpeita yrityksellä on ja minkälaisiin strategisiin tavoitteisiin työntekijää ollaan rekrytoimassa. Vinkkinä hän kertoi myös, että esimerkiksi Suojelupoliisiin on tulossa lähiaikoina 100 uutta työpaikkaa. Töitä sieltä voi löytyä esimerkiksi it-osaamiselle tai analyytikon tehtäviin.

– Hallituksen tavoitteena on, että yrittäminen pitää olla aina kannattavaa. Yrittäjäksi ryhtymistä voi kokeilla jatkossa neljän kuukauden ajan menettämättä työttömyysturvaansa, kertoi Kai Mykkänen.

Ministeri toivotti vielä runsaasti kävelykilometrejä, tsemppiä ja vertaisesimerkkien jakamista.

Tarjolla liittojen uraneuvontaa ja vertaistukea

Tapahtuman emäntänä toimi urapalvelupäällikkö Suvi Liikkanen Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimusta.

– Työnhaussa kannattaa katsoa mahdollisuuksia myös toimialarajojen yli. Minkä tahansa liiton uraneuvojilta saa myös henkilökohtaista urasuunnitteluapua ja mini-workshopeista saa ohjausta esimerkiksi hissipuheiden pitämiseen tai LinkedInin hyötykäyttöön, ohjeisti Suvi Liikkanen paikalla olijoita.

Koulutuspäällikkö Sirpa Huttunen kertoi Työnhakuboosterin pienryhmätoiminnasta.

– Boosteriryhmiin kannattaa hakeutua, sillä noin 60 % osallistuneista löytää ratkaisun työttömyyteensä kuuden kuukauden kuluessa valmennusryhmän päättymisestä, kannusti Sirpa Huttunen.

Liikunnalla hyvää mieltä

Alkulämmittelystä vastasi voimisteluvalmentaja Anneli Laine-Näätänen reippaalla jumppatuokiolla.

– Onnellisuus on tosi tärkeä asia ja minut tekee onnelliseksi se, että käyn lenkillä koirien kanssa. Urheilu on helppo ja halpa harrastus, josta saa hyvää mieltä. Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan, joten hymyilkää ja liikkukaa, kehotti Anneli Laine-Näätänen.

Ministeri Mykkänen kannusti esimerkillään osallistumaan liikunnan iloihin.

Ihastuttava nuorten cheerleader-joukkue esitti hurjia akrobaattisia temppujaan.

Jonossa kohti työnantajaa

Työnhakijoiden jonot rekrytointipisteille kävivät välillä pitkiksi, mutta jonoissa oli samalla hyvä luoda kontakteja ja vaihtaa kokemuksia.

Noin 3000 hengen kansainvälinen yritys Etteplan työllistää mm. insinöörejä ja muita teknisten alojen asiantuntijoita.

– Tällä hetkellä etsimme monen alan osaajia, mm. ohjelmistosuunnittelijoita, mekaniikka- ja sähkösuunnittelijoita, testausautomaation osaajia, teknisiä dokumentoijia ja paljon muita, kertoi Etteplanin edustaja.

Tukea työnhakuun liittojen urapalveluista

Liittojen uravalmentajat ja asiantuntijat olivat paikalla kertomassa ammattiliittojen urapalveluista ja vastaamassa kysymyksiin esim. työttömyysturvasta tai henkilökohtaisesta urasuunnittelusta.

Kävelykierrokset käytiin parikävelynä työnhakijan ja työnantajan kesken. Rata oli paikoin jopa ruuhkainen, joten onnistuneita kohtaamisia oli runsaasti ja jutustelu vaikutti vilkkaalta ja rennolta. Odotettavissa on siis useita, hyviä työnhaun lopputuloksia.

LinkedIn: #WalkForJobsHKI
www.tyonhakuveturi.fi

 

Sointu Högström

Kirjoittaja on viestintäalan ammattilainen Helsingin Insinööreissä, joka on yksi OTTYn ja Työnhakuveturin taustaliitoista

< TAKAISIN ARTIKKELEIHIN

UUSIMMAT ARTIKKELIT